Kunnalliset elinkeinoyhtiöt kriisissä?

Suomessa on rakennettu vuosia julkisten organisaatioiden järjestelmää tukemaan yritystoimintaa. Tähän järjestelmään kuuluvat myös kunnalliset elinkeinoyhtiöt, joiden toimintaa laajennettiin 1990-luvun lopulla perustamalla seudullisia yrityspalveluorganisaatioita. 2000-luvun alku oli seudullisten elinkeinoyhtiöiden kulta-aikaa. Talous oli nousussa ja elinkeinotoimijat hallinnoivat valtavaa määrää hankkeita, joista seutu ei hyötynyt työpaikkoina tai muuten taloudellisesti. Meno oli melko villiä ja elinkeinoyhtiöiden toiminnan seuranta oli pinnallista. Vuoden 2008 jälkeen alkanut laskusuhdanne osoitti miten hyvin elinkeinoyhtiöt olivat hoitaneet asiansa. Toiminnan arviointi on johtanut siihen, että kunnat purkavat seudullisia yhtiöitä ja ottavat elinkeinoasiat omaksi toiminnakseen. Tämä tarkoittaa resurssien pilkkoutumista ja toiminnan vaikuttavuuden vähentymistä entisestään. Lisäksi kuntien heikko taloustilanne vaikeuttaa elinkeinoyhtiöiden toimintaa.

Yritystoiminnan tukemiseen Suomessa käytetään yhteiskunnan verovaroja yli miljardi euroa vuodessa. Palveluun käytetään yli 4 000 henkilötyövuotta. Tähän samaan ryhmään kuuluvat kunnalliset elinkeinoyhtiöt. Tutkimusten mukaan näiden palveluntuottajien toiminnan vaikuttavuus on vähäistä. Sama ongelma on kaikkialla teollistuneissa maissa. Mistä tämä oikein johtuu? Yksi syy elinkeinoyhtiöiden osalta on se, että niihin ei kohdistu sisäistä eikä ulkoista painetta kehittää omaa toimintaansa. Sisäiset hallitukset tai vastaavat kokoonpanot koostuvat poliitikoista ja elinkeinotoiminnan ymmärtäminen heille on haasteellista. Ulkoinen paine puuttuu, koska palvelut ovat pääsääntöisesti ilmaisia ja rahoitetaan kunnan budjetista ilman kilpailua.

Elinkeinoyhtiöt vastaavat heihin kohdistuvaan kritiikkiin toiminnan pitkäjänteisyydellä, vetoavat salassa pidettäviin asioihin ja korostavat osallistumistaan lukuisiin työryhmiin. Elinkeinotoiminta on pitkäjänteistä toimintaa, mutta kyllähän jossain vaiheessa vuosien kuluessa voisi esitellä julkisesti organisaatiossa aikaan saatuja tuloksia. Pitkien työryhmälistojen sijaan kaivattaisiin selvitystä siitä, mitä näissä kokoonpanoissa on saatu aikaiseksi. Se loisi seudulle positiivista mainetta ja uskoa elinkeinoyhtiön tarpeellisuudesta, jota tämän päivä seutujen välisessä kovassa kilpailussa tarvitaan. Toiminnan vähäinen vaikuttavuus koskee muitakin yrityspalveluorganisaatioita. Elinkeinoyhtiöt ja muut yrityspalveluorganisaatiot kilpailevat samoista asiakkaista ja samoista rahoista. Kilpailu tuleekin esiin, kun kuntaan rakennetaan kauppakeskus, kulttuuritiloja tai kuntaan sijoittautuu jokin isompi yritys. Elinkeinotoimijoilla on kiire liputtaa omaa rooliaan saavutuksessa, vaikka sitä ei olisi lainkaan ollutkaan. Elinkeinopalvelujen tuottajien olisi ymmärrettävä, että toiminnassa on kilpailua ja yhteistyötä samanaikaisesti. Tätä ei elinkeinoyhtiöissä täysin ymmärretä ja toimintaa ohjaa oman toiminnan suojaaminen, jottei omaa autonomiaa menetettäisi. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa elinkeinoyhtiön oma etu menee kunnan ja seudun edun edelle eikä paranna alueellista elinvoimaisuutta tai alueen yritysten kilpailukykyä. Nyt olisi korkea aika omistajien reagoida. Omistajien on vaadittava tuloksien julkistamista selitysten sijaan. Elinkeinoyhtiöiden olisi muutettava toimintaansa asiakkaan ongelmanratkaisusta asiakkaan ongelman tunnistamiseen ja löytää siihen yksityinen yritys ratkaisemaan ongelman. Hallituksiin on saatava elinkeino-osaajia poliitikkojen sijaan. Omistajien on vaadittava lisää maakuntarajat ylittävää yhteistyötä, sillä se on ainoa keino saavuttaa alueen kehittyminen positiivisesti ja turvata alueen yritysten kilpailukyvyn parantumisen.

Jari Kattainen, KTT